Kostonkuu joi verta tuhannen kristityn
höyryävän maljan heidän kalloistaan
edes aseet ruosteiset eivät itkeneet
ne vihdoin saivat nauttia veriteoistaan
Ei auta parhain miekkakaan
ilman miestä ja tahtoa takanaan
heikko kansa (joka) luottaa jumalaan
jää aina tappiolle - kuolemaan
Suru nousee uuteen loistokkaaseen kunniaan
vaikkei herran kansaa täällä kukaan surekaan
kun tanner verestä juo jälleen humalaan
syksyn pakkastuuletkin saa kosto juopumaan
Vanhan kirkon raunioille
ei elämä tee paluutaan
herramme on saapuva
vallitseva ikuisuutenaan
helvetin kunnia mukanaan