Kostonkuu joi verta tuhannen kristityn
h�yry�v�n maljan heid�n kalloistaan
edes aseet ruosteiset eiv�t itkeneet
ne vihdoin saivat nauttia veriteoistaan
Ei auta parhain miekkakaan
ilman miest� ja tahtoa takanaan
heikko kansa (joka) luottaa jumalaan
j�� aina tappiolle - kuolemaan
Suru nousee uuteen loistokkaaseen kunniaan
vaikkei herran kansaa t��ll� kukaan surekaan
kun tanner verest� juo j�lleen humalaan
syksyn pakkastuuletkin saa kosto juopumaan
Vanhan kirkon raunioille
ei el�m� tee paluutaan
herramme on saapuva
vallitseva ikuisuutenaan
helvetin kunnia mukanaan