��rell� veden luodolla istuen
polviin p��ns� painaneena.
laineet kolean tuulen syleilyss�
taakkansa saavat kantaakseen.
N�hnyt on tulta, n�hnyt on kuolemaa
mies petojen kasvattama.
n�hnyt on h�vityksen kansansa,
n�hnyt mit� ei voi unohtaa.
Taivaille vannonut ikuista vihaa
kantaja miekan ruosteisen.
kantaja kiven kironnut kuninkaita,
polttanut maat takanaan.
Laaksoihin k�rsimysten,
virtaan vetten katkeruuden.
polkuja seuraamatta
painon alle musertuen.
��rell� veden kurjalla karilla
hahmo raskain aatoksin.
yksin kiroaa, hiekalle laskee
kiveenhakatun kohtalon.
Ei aukene taivas, ei nouse tuuli,
pilvet rantaa varjostavat.
hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa
matkaaja tyhj��n huomiseen.
Sit� surua ei voi unohtaa,
ei kive� jalkoihin laskea.
Sit� vihaa ei voi tukahduttaa,
on hulluus kiven painona.