"kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
vaan nimi
ei koskaan kuole,
h�lt� ken on hyv�n saanut.
Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
yhden tied�n
mik' ei kuole:
manalle menneen maine."
(h�vam�l)
Jo luku viimeinen saa,
surmansa kohdannut lep�� sijallaan.
veljet maljan simaa nostavat,
tyhj�ksi juovat nimeen vainajan.
Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen,
laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla.
aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa,
alla suuren rovion lipuu hautansa.
(ja katso! voiko toista niin ylv�st� n�ky� olla
kuin hiljaisten liekkien kurotus t�hti� kohti.)
Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme;
jumalat ovat el�v�t valinneet.
veljemme syliin aaltojen laskemme;
j�� hyv�sti, sinut aina muistamme.
Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;
jumalat ovat sankarit nimenneet.
veljemme tuonen herralle luovutamme;
siis hyv�sti - kunnes j�lleen kohtaamme.